Viitan maahan pudotti, kuuman, kurkkua kuristavan. Raskaan kilpensä asetteli puuta vasten. Istuutui siihen vilvoittavaan varjoon, hengähti. Vielä kypärä. Se miltä suojeli? Katseilta muiden, se ilmeet peitti, ahdisti. Silmiään hieroi, ne avasi. Totuus häikäisi. Ja sotilas itki. Pyyhki kyynelet, katsoi sisälleen. Ilman vaatimuksia hän lausui totuuden kuin itselleen, oven avasi, siis uuteen maailmaan alasti asteli. Rukoili ymmärrystä, itseään häpesi, anteeksi aneli. Omaa ihmisyyttään pienuuttaan, suuruuttaan, surutta jo katseli.

Verso

Oranssit haperot lehdet talven kokeneet kahisevat kylmässä samasta varresta vihreä versoo aurinkoa anoo ahnaasti omakseen. Toinen kiinni enää hennosti, jo luopumaan valmis tuore taas läpi tunkee, tekee kuoreen kolosen. On olemassa! Vaappuvana vaikka varmana voimastaan tarttumapintaa tahtoo tuekseen. Todelle. Olen! Vaikka aikanaan muuttuu tuuli kylmäksi minullekin.

Aarre

Toinen juoksee luolaan
sieltä aarteen löytääkseen.
Toinen istuu alas
ja on vaan itsekseen.

Toisella on kiire,
on hätä tavoittaa,
jotain suurempaa
ja vallan parempaa.

Jos toinen,
se pienempi
sais tässä olla vaan,
ja sisäänsä kurkistaa.
Ei tarvi kiiruhtaa.
Aarre siellä on,
se häntä odottaa.

Avaruusmatka

Tiirailen taivaita, tähtiä, kaukaisia galakseja
haaveilen avaruusmatkasta, huomatakseni valovuoden takaa
etten tunne edes omaa planeettaani.

Onko Telluksen ytimessä rakkaus, joka imee meidät pintaan,
ei päästä karkaamaan kaukaisille kiertoradoille.

Ikänäkö vaatii minut kapuamaan korkeuksiin
josko sieltä käsin näkisin syvälle sisälleni.

Sieluuni.





Photo: Janica Karasti

Muusalleni

Kun huudan epätoivon jäätävästä avannosta, hän juoksee apuun, vetää nopeasti ylös jäälle, kantaa sisään, pukee lämpimästi, istuttaa takkatulen ääreen ja kiikuttaa kaakaokupin käteen. Peittelee vielä viltillä palelevat varpaani. Hän tilkitsee kaikki vetokohdat, ei pääse epävarmuus sisään mistään nurkasta.

Hän on täällä minua varten. Hän keräilee sukat lattialta ja nousee vastaamaan kuiskaten puhelimeen, kun olen nokosilla. Hän kiittelee nerouttani ja itkee liikutuksesta teosteni äärellä.

Aina kun ehdin luomiseltani, rakastan häntä suunnattomasti. Hän on niin kaunis, niin saavuttamaton.

Kritiikki

Kritiikin aika tulee kyllä. Se iskee usein viimeistään siinä vaiheessa kun ensi innostus laantuu ja alat tarkastella tuotostasi. Sinun täytyy tehdä valintoja, päättää suunnasta ja lopulta viimeistellä työsi. Kun julkistat tuotoksesi, mietit vielä hetken, arvioit työn valmiutta tulla näkyväksi. Altistat teoksesi ja itsesi arvioinnille. Oletteko valmiita siihen?

Siinä vaiheessa, kun aloitat luomisprosessin sinun ei tarvitse huolehtia vielä kritiikistä. Olet turvassa ja kaikki on mahdollista. Leiki, iloitse ja luo. Ole rohkea. Onnea matkallesi!

Todellisuus

Toisessa päässä oli musta. Toisessa valkea. Minä harmaan sävyjä siinä välissä.

Mii koki laskupinon, ruostepilkut ja ihmisten pahuuden. Ai tunsi tuoreen leivän tuoksun, vauhdin hurman ja ystävien tuen. Self uskoi molempien olevan totta.

Kumman minä valitsen? Vai hyväksyisinkö kaiken ihan sellaisena kuinka se minulle ilmenee?